Näkymätön lapsi


Tiedättehän,että jos jotakuta säikäyttää kovin usein,hän muuttuu helposti näkymättömäksi.
Tuota Ninniä säikytteli pahasti eräs täti,joka oli ottanut tytön hoiviinsa,vaikkei pitänyt hänestä.
Tapasin tädin, ja hän oli kauhea.Ei vihainen,käsitättekö,sellainenhan voi ymmärtää.Hän oli vain jäätävän kylmä ja ironinen.
Mikä on ironinen?kysyi Muumipeikko.
-No kuvittele että liukastut johonkin limasieneen ja läsähdät istumaan keskelle puhdistettuja sieniä,sanoi Tuu-tikki.Tietenkin odotat äitisi suuttuvan,se olisi luonnollista.mutta ehei,hänpä ei suutukaan,sanoo vain kylmästi ja musertavasti:Ymmärrän että tuo on sinun käsityksesi tanssimisesta, mutta olisin kiitollinen,ellet tanssisi ruoassa.Suunnilleen sellaista on ironia.
-Hyi , miten epämiellyttävää,sanoi Muumipeikko.
-Eikö olekin,myönsi Tuu-tikki.Ja juuri tuolla tavalla tämä täti puhui,hän oli ironinen aamusta iltaan.Lopulta lapsen ääriviivat alkoivat häipyä ja hän muuttui näkymättömäksi.Viime perjantaina häntä ei näkynyt ollenkaan.Täti antoi hänet minulle ja sanoi,ettei hän voi todellakaan huolehtia sukulaisista,joita hän ei edes näe.
-Entä mitä teit tädille?Kysyi Myy silmät tapillaan.Kai annoit hänelle selkään?
-Ironisia henkilöitä ei kannata piestä,sanoi Tuu-tikki.Otin ninnin mukaani kotiin.Ja nyt minä toin hänet tänne, jotta te tekisitte hänet jälleen näkyväksi.Syntyi lyhyt tauko.Kuuluin vain sateen ropinaa kuistin kattoa vasten.Kaikki katsoivat miettivästi tuu-tikkiin.
-Puhuuko hän?kysyi isä.
-Ei.mutta täti sitoi kulkusen hänen kaulaansa tietääkseen,missä hän milloinkin on.

tiistai 12. helmikuuta 2013

“Matkojen tulee olla hitaita ja pitkiä. Minä pidän jalan kulkemisesta.” – Nuuskamuikkunen





Lähettänyt klo Ei kommentteja:

maanantai 11. helmikuuta 2013

''Old age, calm, expanded, broad with the haughty breadth of the universe, Old age flowing free with the delicious near-by freedom of death.'' Walt Whitman (1819-1892), U.S. poet. Song of the Open Road, verse 12 (1856).







Lisää kuvatekst
"Ole kuin kallio, jota vastaan aallot alituisesti pauhaavat. Se pysyy horjumatta paikallaan ja vaahtopäiset laineet tyyntyvät sen juurella lepoon. "Kuinka onneton olenkaan, kun minulle tällaista sattui!", niin ei sinun sovi sanoa, vaan pikemminkin näin: kuinka onnellinen olen, että kaikesta tapahtuneesta huolimatta voin tuntea itseni onnelliseksi, niin ettei tapahtunut voi minua musertaa ja etten pelkää tulevaisuutta. Tämä isku olisi voinut kohdata ketä tahansa, mutta kuka tahansa ei olisi voinut säilyttää mielenrauhaansa sen kohtaamana."


- Marcus Aurelius, 121-180 jkr.
- Itsetutkiskeluja / Itsellen
i

Lähettänyt klo Ei kommentteja:

White snow





Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tilaa: Blogitekstit (Atom)