Näkymätön lapsi


Tiedättehän,että jos jotakuta säikäyttää kovin usein,hän muuttuu helposti näkymättömäksi.
Tuota Ninniä säikytteli pahasti eräs täti,joka oli ottanut tytön hoiviinsa,vaikkei pitänyt hänestä.
Tapasin tädin, ja hän oli kauhea.Ei vihainen,käsitättekö,sellainenhan voi ymmärtää.Hän oli vain jäätävän kylmä ja ironinen.
Mikä on ironinen?kysyi Muumipeikko.
-No kuvittele että liukastut johonkin limasieneen ja läsähdät istumaan keskelle puhdistettuja sieniä,sanoi Tuu-tikki.Tietenkin odotat äitisi suuttuvan,se olisi luonnollista.mutta ehei,hänpä ei suutukaan,sanoo vain kylmästi ja musertavasti:Ymmärrän että tuo on sinun käsityksesi tanssimisesta, mutta olisin kiitollinen,ellet tanssisi ruoassa.Suunnilleen sellaista on ironia.
-Hyi , miten epämiellyttävää,sanoi Muumipeikko.
-Eikö olekin,myönsi Tuu-tikki.Ja juuri tuolla tavalla tämä täti puhui,hän oli ironinen aamusta iltaan.Lopulta lapsen ääriviivat alkoivat häipyä ja hän muuttui näkymättömäksi.Viime perjantaina häntä ei näkynyt ollenkaan.Täti antoi hänet minulle ja sanoi,ettei hän voi todellakaan huolehtia sukulaisista,joita hän ei edes näe.
-Entä mitä teit tädille?Kysyi Myy silmät tapillaan.Kai annoit hänelle selkään?
-Ironisia henkilöitä ei kannata piestä,sanoi Tuu-tikki.Otin ninnin mukaani kotiin.Ja nyt minä toin hänet tänne, jotta te tekisitte hänet jälleen näkyväksi.Syntyi lyhyt tauko.Kuuluin vain sateen ropinaa kuistin kattoa vasten.Kaikki katsoivat miettivästi tuu-tikkiin.
-Puhuuko hän?kysyi isä.
-Ei.mutta täti sitoi kulkusen hänen kaulaansa tietääkseen,missä hän milloinkin on.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

mitä siellä päässä oikein tapahtuu?

Mun poikani,joka on jo iso ja asuu pois mun asunnostani...vastasi kerran mun viestiin, että: Hei hei mutsi mä en oo syöny mun lääkkeitä.Melkein suutuin mokomasta tuollaisesta vastauksesta mistä en ymmärrä mitään, koska  eihän mun poikani syö lääkkeitä,ei edes vitamiineja.
Kun olen kuunnellut tätä  useamman kerran  niin tässähän on aika paljon jotain mitä noiden tämän päivän nuorien päässä liikkuu.
Alakuloista jotenkin koko laulun sanoma.Niinkuin ei olisi aikaa mihinkään eikä otetta mistään.Toisaalta en ihmettele.Tämä elämä on välillä kuin kiitoradalla juoksu ja siitä kärsii sellaiset jotka ei kykene juoksuun.
Lähettänyt klo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)